Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Me eletään viimeistä kesää

Vihdoin voin sanoa sen äänen että kesä on tullut. Tuntuu niin hyvältä herätä aamulla tosi aikasin töihin (kyllä, se ei ole sarkasmia) vielä kun aamu on kylmimmillään. Joka paikassa on niin hiljaista ja kuuntelen Olavi Uusivirran Viimeistä kesää. Ootan innolla sitä kun mun palkka tulee, koulutulokset tulee ja vielä kaikenlisäksi laatuaikaa Jonnan kans. Viime viikko meni kokonaan töissä, niin myös menee tämäkin. Viikonloppuja lukuunottamatta tietenkin. 
Sunnuntai aamuna menin käymään katsomassa Yli-iiläisten -98 syntyneiden konfirmaatiotilaisuutta, oli melko nättiä! Sen jälkeen nopsaa piipahdin Joonan rippijuhlissa syömässä ja herättelin Veeran tähän päivään, loppujenlopuksi grillailtiin niillä ja käytiin vielä Joonalla nappaamassa muutamat kuoharikuvat! Ah, tuntuu niin hyvältä kerrankin. Koitan nyt pitää tän blogin elossa, ehkä jopa saatan kuvailla teille videon tänne, jos hyvä tuuri käy. Onhan teitä tullut muutama lukija lisää! Onnellista.
Parasta kesän alkua, muistakaa olla kiltisti, ettei koko kesää tarvi istua kotona ;) ♥





















lauantai 11. toukokuuta 2013

Mechanical Illusion

Motivaatio ihan jossain muualla kuin koulunkäynnissä tai blogin kirjoittamisessa. Tuntuu että nyt ei kiinnosta pätkääkään, ainakaan tämä blogin puoli. On tapahtunut sika paljon hyviä -ja huonoja asioita joista en jaksa tänne kirjoittaa sen kummemmin, kaikki selviää aikanaan. (Jos selviää.) 
Tämä viikko on ollut sekavin kaikista, oon kokenut varmaan kaikki mahdolliset tunnetilat mitä ihminen voivaan kokea ja koittanut olla iloinen, vaikka se ei aina ole edes mahdollista. Meillä oli uinti, johon en osallistunut, oon ollut armottomassa flunssassa, saanut suht. hyviä numeroita koulusta, tehnyt esitelmiä melkeen joka aineesta, valvonut tosi myöhään koulu aamuina, nukkunut joka aamu bussissa, juonut enemmän kahvia kuin pitäisi ja sekoittanut pään niin monilla ajatuksilla. ONNEKSI enään n. 2 viikkoa koulua, sitten vapaus. Kiitos. Oon totaalisesti uupunut ja loman tarpeessa.
(Kaveripostaus siirtyy taas, jos ette tajua miksi, lukekaa uudelleen viimeinen lause.)

Olin tänään juhlimassa mun serkun 5-vuotis synttäreitä ja kaivoin kameran esille ensimmäistä kertaa viikon tauon jälkeen, tässä tulos :)


Ai tarkennus heittää?








keskiviikko 2. tammikuuta 2013

katsaus vuoteen 2012

Tammikuu
- Olin viime uutenavuotena Kamillalla, niinkuin tämänkin. Tammikuussa meillä oli koulussa alotettu purkaminen, sisäilma oli tosi huonona ja kukaan ei oikeen voinut olla siellä. Muistan kun itelläni oli oireita sen homeen takia. Värjäsin hiukset tummemmaksi ja vaaleet raidat sivuille, olin aika paljon kavereiden kans, olin vuoden ensimmäisessä discossa Jatulissa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja aloitin karkkilakon, jonka tarkotus oli kestää hiihtolomaan ja muutin kylälle asumaan joka oli kaikista jännittävin kokemus.

Helmikuu
- Helmikuulta ois tositosi paljon kuvia, en kumminkaan tee kovin isoja kollaaseja jotenka antaapa olla. Helmikuussa saatiin meidän kylän kämppä valmiiksi ja alkukuusta aloin seurustelemaan. Olin tosi paljon Veeran ja Vilikin kanssa iltoina, kävin tosi monessa rippikoulu kirkoissa, vietin tosi kivan ystävänpäivän ja kävin tosi paljon discoissa. Kelkkailin Veeran kans ja täytin 15-vuotta. (Joka oli merkittävää koska mulla alkoi mopokortti jutut)
Muutenki olin extra paljon kavereiden kans ja tehtiin sika kivoja juttuja.

Maaliskuu
- Maaliskuussa alkoi ilmat lauhtumaan ja muutenkin oli paljon kivempi hommailla ulkona. Olin taas tosi paljon Veeran kanssa ja käytiin poroissa ja kelkkailtiin (vaihteeksi). Alku kuukaudesta mun parisuhdekki päätty, kuvailin mun uudella Nikonilla, hengasin leikkipuistossa, vietin huipun hiihtoloman, sain 2 jälki-istuntoa, Kamilla pääs pois sairaalasta, vietettiin Heidin synttäreitä, olin Joonan kans ja muutenki tutustuin siihen paremmin,  käytiin Poro-cupissa ja lähdin Sallaan, joka oli tositosi kiva reissu! Haaveilin myös kesästä ja lämmöstä.
Huhtikuu
- Huhtikuu oli kaikinpuolin kivaa aikaa. Olin vielä alku kuukaudesta Sallassa ja siellä urheilin tosi paljon. Olin Kamillan kanssa, Jollulla tosi paljon ja muutenkin poikien kanssa. Oli ensimmäinen Disco yli-iissä varmaan vuosisataan, olin Vanjalla ja maalailtiin niillä navettaa, kärsin mitä kauheimmista kokeista, olin aika paljon keskustassa ja vietin paljon aikaa kavereiden kanssa. Ei kovin kummonen mutta kevät alko tulemaan ♥ Niin ja hankin mun ekan lävistyksen, kulmakorun!

Toukokuu
- Toukokuu alkoi vapulla, jolloin juotiin kotiviiniä koululla Heidin kans, ja nautiskeltiin letkeestä meiningistä, aloitin hygieniapassi kurssit, lähdettiin Heidin kanssa Tampereelle viikonlopuksi ja reissu oli paras kaikinpuolin, söin ekaa kertaa mansikka-vanilija suklaata, oli Villen ja Inkerin synttärit, missasin muutaman tapahtuman, koska olin hirveessä flunssassa, olin kavereiden kans tosi paljon, nautiskelin kevät auringosta, hengailtiin kuvis tunnilla tiiliseinän päällä. Niin ja olin ekaa kertaa shortsit päällä missään! Oh ♥

KESÄ
- KESÄKUU Kesä oli paras! Koulut loppu kesäkuun alussa, jolloin pidettiin kunnon pirskeet, mulla alko rippikoulu tapaamiset, pääsin ripiltä, vietin aikaa auringossa, mun hiukset tummeni muutaman asteen, olin isällä aika paljon, olin Jennan ja Jonnan kanssa, tutustuin Mikkoon paremmin ja olin Tean kanssa, olin kotiarestissa, olin shoppailemassa aika paljon, olin tallilla Leuvalla Jonnan kanssa, ajelin kortittomana skootterilla (badass), kärsin sydänsuruista, vietin yötöntä yötä Heidin kanssa, olin varmaan viikon verran pelkästään Joonalla, koska Jonna lähti Järvenpäähän, olin Kestilässä ja muuta hauskaa.


HEINÄKUU Tää kuukausi oli ehkä paras kaikista! Olin tositosi paljon Oulussa, en paljon kylällä. Olin Jonnan kans koko Heinäkuun: rullaluisteltiin, biletettiin, ajeltiin mopolla, uitiin ja saunottiin, nautiskeltiin ja otettiin aurinkoa, otettiin rennosti ja kalastettiin, tehtiin pitkä yömaasto hevosilla ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Mulla oli ''tonnityöt'' ja tienasin mukavasti rahaa! (Vanhainkoti kera Salla) Oli Qstock, jolloin tutustuin paremmin ihmisiin ja tapasin uusia tyyppejä, näin Jukka Pojan livenä, paloin auringossa, kulutin rahaa, olin isällä, kävin mopoajotunneilla, kävin syömässä ekaa kertaa Amarillossa, sain kuulla muutosta takaisin Karjalankylään, vietin viimeset päivät Jonnan kanssa ja shoppailin koulujuttuja.

Elokuu

- Vielä oli kesää jäljellä, vietettiin muutamat viimeset kesäpäivät koululla patjoilla löhötessä, nautittiin auringosta ja juotiin litratolkulla ananas-limsaa. Koulu alkoi, ihan kivasti, sitä jopa jaksoi ALUKSI käydäkkin, nuokkari aukesi, muutettiin virallisesti takasin Karjalankylään, värjättiin mun hiuksia varmaan 2h, mopo-inssi = mopokortti ♥, kävin kylällä mopolla ekaa kertaa kortin kanssa, kaaduttiin Kamillan kanssa samana päivänä kun sain kortin = polvi, kyynärpää ja nilkka auki!, kävin shoppailemassa, leikkasin Heidin hiukset, Ruotsin epäsäännöllisiä kokeita... Juotiin Kamillan kans lonkeroita koululla, BB-alkoi ja muutenkin koulu alko tuntua vaikeemmalta.

Syksy(syyskuu ja lokakuu)

- Syksy oli kiva, ei edes kovin kylmä. Silloin sain mun ekans skootterin, kuvailin aika paljon, vietin mummun 60-vuotis synttärit, spray-maalasin pyörän turkoosiksi, olin paljon Vanjalla ja kylällä, olin iloinen ja muutenkin tutustuin netin kautta uusiin ihmisiin. Olin juhlimassa isolla porukalla Heidillä, illat alkoi pimenemään, alko tulemaan kylmempi, maalasin oman huoneen seiniä, tilasin CF'ltä koruja, puhelin varastettiin, oltiin poliiseille ilkeitä, mulla oli parhain TET-jakso S-marketissa Oulussa Heidin kanssa, Kamilla ja Heidi oli mun kans aika paljon, olin mopolla koulussa aika paljon, Jonna tuli syyslomaksi Yli-Iihin ja meillä oli ihan sika-kivaa!

Kiitos jos jaksoitte lukea ihan loppuun asti, en ala tekemään marras-joulukuusta, koska sieltä on niin tuoreita juttuja, siinä kun selaatte alaspäin ja lueskelette :) Mutta tästä tuli tosi pitkä ja informaatiopitoinen. HOPE YOU LIKE koska tein tätä kolme_tuntia. Kiittäen JULIA
ja vietetään tosi kiva vuosi yhdessä, eikö joo! ♥




sunnuntai 9. joulukuuta 2012

- I'm radioactive, radioactive.

Varoitan että tässä postauksessa ei oo päätä eikä häntää, kerron vähän mitä sattuu, sori!
Oon löytänyt uuden rakkaus-bändin, nimittäin Imagine Dragons! Iha huikeeta settiä jokasessa kappaleessa, heh. Kuunnelkaa Bleeding Out ja Radioactive :) mun lemppareita.
Viikonloppu meni Hennan kans. Extempore ideat on parhaita, näköjään! Perjantaina menin jo joskus yhdeltä Kamillan luokse, siitä iltapäivemmällä Seolle, joka ei meidän tuurilla ollut edes auki. Noh, käveltiin kylmissään Saleen. Perjantai meni Mikon, Nikon ja Janin + Hennan visiitillä Yli-Iihin. Mentiin Hennan kans joskus kahdeksalta meille, oli mukavaa ♥ 
Lauantaina mentiin iltapäivällä muutaman mutkan kautta kylälle poikien kanssa, paikat tällä kertaa Seo ja Villen koti. Oli ihan rento meininki koko päivän, pojat soitteli illasta Villellä kitaraa ja muuta. Kiitos ihmiset :)
Mulle tuli tosi paha olla ja muuta, päätin hautautua peiton alle ja tuijottaa leffoja. Aloin kiltisti nukkumaan joskus kolmelta ja heräsinkin puoli yhdeltä, hupsista. Nyt on ainakin pirteä olo! Päivä menee kera kone, kahvi ja tortut! Toivottavasti teitä edes vähän kiinnosti, heh! Heippaa ♥