Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus oli ja meni mutta onnellisuus on pysyvää.

Oon elänyt tässä muutaman viikon elämäni parasta aikaa. En oo kertaakaan miettinyt ''mitä vittua oot tekemässä'' vaan tehnyt ja elänyt. Oon soudellut, ottanut aurinkoa, ollut Jonnan kans ja vuorotellen asunut meillä tai niillä, ajanut 1000 kilometriä täyteen mopolla, syönyt liikaa herkkuja, en kertaakaan ajatellut kunnolla että miltä näytän, ollut tallilla, ajellut iissä mopolla, tutustunut uusiin tyyppeihin, laittanut kynnet, bailannu aamuun asti ja ehdottomasti juhlinut PARHAIMMAN juhannuksen ikinä. Toivottavasti kaikilla muillakin on ollut hauskaa, koska mulla on ainakin, pitkästäpitkästä aikaa! Hymyilyttää ja syön Centereitä. Huomenna on uusi hyvä päivä.









maanantai 10. kesäkuuta 2013

Me eletään viimeistä kesää

Vihdoin voin sanoa sen äänen että kesä on tullut. Tuntuu niin hyvältä herätä aamulla tosi aikasin töihin (kyllä, se ei ole sarkasmia) vielä kun aamu on kylmimmillään. Joka paikassa on niin hiljaista ja kuuntelen Olavi Uusivirran Viimeistä kesää. Ootan innolla sitä kun mun palkka tulee, koulutulokset tulee ja vielä kaikenlisäksi laatuaikaa Jonnan kans. Viime viikko meni kokonaan töissä, niin myös menee tämäkin. Viikonloppuja lukuunottamatta tietenkin. 
Sunnuntai aamuna menin käymään katsomassa Yli-iiläisten -98 syntyneiden konfirmaatiotilaisuutta, oli melko nättiä! Sen jälkeen nopsaa piipahdin Joonan rippijuhlissa syömässä ja herättelin Veeran tähän päivään, loppujenlopuksi grillailtiin niillä ja käytiin vielä Joonalla nappaamassa muutamat kuoharikuvat! Ah, tuntuu niin hyvältä kerrankin. Koitan nyt pitää tän blogin elossa, ehkä jopa saatan kuvailla teille videon tänne, jos hyvä tuuri käy. Onhan teitä tullut muutama lukija lisää! Onnellista.
Parasta kesän alkua, muistakaa olla kiltisti, ettei koko kesää tarvi istua kotona ;) ♥





















sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pakkaamista ja aurinkoa

Koitan kiihdyttää postailu tahtia taas vähän lisää! Viikonloppu meni tosi kivasti ja nopeaa. Perjantaina Yli-iin nuokkari järjesti kuljetuksen Ouluun teatterin takan olevaan tapahtumaan, joka oli kivempi mitä odotin. Saatiin kierrellä kumminkin vapaasti ympäri Oulua. Ilma oli mitä parhain ja seura parempi! Samaan aikaan Tuiran rannalla oli avajaiset missä käytiin about puolen tunnin reissu. Kaikinpuolin hauska reissu! Eilen olin kotona aamupäivän siskon synttäreillä, menin sitten kumminkin istumaan iltaa Vanjalle. Kateltiin leffaa ja syötiin pitsaa, parasta laatuaikaa. Tänään päivä menee pakkaillessa huomista varten koska luokkaretki Kuusamoon, joten en postaile luultavasti kun seuraavan kerran sunnuntaina, jos sillonkaan. Lähtölaskenta tän tytön ysiluokan päättymiseen on jo alkanut ;)














Kosola & Solonen







sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Aina on joku joka ottaa vastaan.

Viikon paras ilma, mun mielestä ainakin! Toivottavasti tätä jatkuis huomennakin, nimittäin aivan ykkös-sää tuolla. Joudun aamulla heräämään puolta aikasemmin mitä joudun normaalisti, koska mummu, joka normaalisti kuskaa mut kouluun, on reissussa muutaman viikon. Hate it..
Katsoin pitkästä aikaa tänään elokuvan nimeltä Elokuu. En vaan kyllästy siihen. Ikinä! Muutenkin kyseisen elokuvan soundtrack on yksi parhaimpia mitä tiedän. Sitä kautta oon alkanut kuuntelemaan Scandinavian Music Group:ia. Parhaimpia suomalaisia musiikintekijöitä/lyriikoitsijoita. Jatkan fiilistelyä, muistakaa nauttia viimeisestä päivästä viikonloppua