Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

katsaus vuoteen 2012

Tammikuu
- Olin viime uutenavuotena Kamillalla, niinkuin tämänkin. Tammikuussa meillä oli koulussa alotettu purkaminen, sisäilma oli tosi huonona ja kukaan ei oikeen voinut olla siellä. Muistan kun itelläni oli oireita sen homeen takia. Värjäsin hiukset tummemmaksi ja vaaleet raidat sivuille, olin aika paljon kavereiden kans, olin vuoden ensimmäisessä discossa Jatulissa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja aloitin karkkilakon, jonka tarkotus oli kestää hiihtolomaan ja muutin kylälle asumaan joka oli kaikista jännittävin kokemus.

Helmikuu
- Helmikuulta ois tositosi paljon kuvia, en kumminkaan tee kovin isoja kollaaseja jotenka antaapa olla. Helmikuussa saatiin meidän kylän kämppä valmiiksi ja alkukuusta aloin seurustelemaan. Olin tosi paljon Veeran ja Vilikin kanssa iltoina, kävin tosi monessa rippikoulu kirkoissa, vietin tosi kivan ystävänpäivän ja kävin tosi paljon discoissa. Kelkkailin Veeran kans ja täytin 15-vuotta. (Joka oli merkittävää koska mulla alkoi mopokortti jutut)
Muutenki olin extra paljon kavereiden kans ja tehtiin sika kivoja juttuja.

Maaliskuu
- Maaliskuussa alkoi ilmat lauhtumaan ja muutenkin oli paljon kivempi hommailla ulkona. Olin taas tosi paljon Veeran kanssa ja käytiin poroissa ja kelkkailtiin (vaihteeksi). Alku kuukaudesta mun parisuhdekki päätty, kuvailin mun uudella Nikonilla, hengasin leikkipuistossa, vietin huipun hiihtoloman, sain 2 jälki-istuntoa, Kamilla pääs pois sairaalasta, vietettiin Heidin synttäreitä, olin Joonan kans ja muutenki tutustuin siihen paremmin,  käytiin Poro-cupissa ja lähdin Sallaan, joka oli tositosi kiva reissu! Haaveilin myös kesästä ja lämmöstä.
Huhtikuu
- Huhtikuu oli kaikinpuolin kivaa aikaa. Olin vielä alku kuukaudesta Sallassa ja siellä urheilin tosi paljon. Olin Kamillan kanssa, Jollulla tosi paljon ja muutenkin poikien kanssa. Oli ensimmäinen Disco yli-iissä varmaan vuosisataan, olin Vanjalla ja maalailtiin niillä navettaa, kärsin mitä kauheimmista kokeista, olin aika paljon keskustassa ja vietin paljon aikaa kavereiden kanssa. Ei kovin kummonen mutta kevät alko tulemaan ♥ Niin ja hankin mun ekan lävistyksen, kulmakorun!

Toukokuu
- Toukokuu alkoi vapulla, jolloin juotiin kotiviiniä koululla Heidin kans, ja nautiskeltiin letkeestä meiningistä, aloitin hygieniapassi kurssit, lähdettiin Heidin kanssa Tampereelle viikonlopuksi ja reissu oli paras kaikinpuolin, söin ekaa kertaa mansikka-vanilija suklaata, oli Villen ja Inkerin synttärit, missasin muutaman tapahtuman, koska olin hirveessä flunssassa, olin kavereiden kans tosi paljon, nautiskelin kevät auringosta, hengailtiin kuvis tunnilla tiiliseinän päällä. Niin ja olin ekaa kertaa shortsit päällä missään! Oh ♥

KESÄ
- KESÄKUU Kesä oli paras! Koulut loppu kesäkuun alussa, jolloin pidettiin kunnon pirskeet, mulla alko rippikoulu tapaamiset, pääsin ripiltä, vietin aikaa auringossa, mun hiukset tummeni muutaman asteen, olin isällä aika paljon, olin Jennan ja Jonnan kanssa, tutustuin Mikkoon paremmin ja olin Tean kanssa, olin kotiarestissa, olin shoppailemassa aika paljon, olin tallilla Leuvalla Jonnan kanssa, ajelin kortittomana skootterilla (badass), kärsin sydänsuruista, vietin yötöntä yötä Heidin kanssa, olin varmaan viikon verran pelkästään Joonalla, koska Jonna lähti Järvenpäähän, olin Kestilässä ja muuta hauskaa.


HEINÄKUU Tää kuukausi oli ehkä paras kaikista! Olin tositosi paljon Oulussa, en paljon kylällä. Olin Jonnan kans koko Heinäkuun: rullaluisteltiin, biletettiin, ajeltiin mopolla, uitiin ja saunottiin, nautiskeltiin ja otettiin aurinkoa, otettiin rennosti ja kalastettiin, tehtiin pitkä yömaasto hevosilla ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Mulla oli ''tonnityöt'' ja tienasin mukavasti rahaa! (Vanhainkoti kera Salla) Oli Qstock, jolloin tutustuin paremmin ihmisiin ja tapasin uusia tyyppejä, näin Jukka Pojan livenä, paloin auringossa, kulutin rahaa, olin isällä, kävin mopoajotunneilla, kävin syömässä ekaa kertaa Amarillossa, sain kuulla muutosta takaisin Karjalankylään, vietin viimeset päivät Jonnan kanssa ja shoppailin koulujuttuja.

Elokuu

- Vielä oli kesää jäljellä, vietettiin muutamat viimeset kesäpäivät koululla patjoilla löhötessä, nautittiin auringosta ja juotiin litratolkulla ananas-limsaa. Koulu alkoi, ihan kivasti, sitä jopa jaksoi ALUKSI käydäkkin, nuokkari aukesi, muutettiin virallisesti takasin Karjalankylään, värjättiin mun hiuksia varmaan 2h, mopo-inssi = mopokortti ♥, kävin kylällä mopolla ekaa kertaa kortin kanssa, kaaduttiin Kamillan kanssa samana päivänä kun sain kortin = polvi, kyynärpää ja nilkka auki!, kävin shoppailemassa, leikkasin Heidin hiukset, Ruotsin epäsäännöllisiä kokeita... Juotiin Kamillan kans lonkeroita koululla, BB-alkoi ja muutenkin koulu alko tuntua vaikeemmalta.

Syksy(syyskuu ja lokakuu)

- Syksy oli kiva, ei edes kovin kylmä. Silloin sain mun ekans skootterin, kuvailin aika paljon, vietin mummun 60-vuotis synttärit, spray-maalasin pyörän turkoosiksi, olin paljon Vanjalla ja kylällä, olin iloinen ja muutenkin tutustuin netin kautta uusiin ihmisiin. Olin juhlimassa isolla porukalla Heidillä, illat alkoi pimenemään, alko tulemaan kylmempi, maalasin oman huoneen seiniä, tilasin CF'ltä koruja, puhelin varastettiin, oltiin poliiseille ilkeitä, mulla oli parhain TET-jakso S-marketissa Oulussa Heidin kanssa, Kamilla ja Heidi oli mun kans aika paljon, olin mopolla koulussa aika paljon, Jonna tuli syyslomaksi Yli-Iihin ja meillä oli ihan sika-kivaa!

Kiitos jos jaksoitte lukea ihan loppuun asti, en ala tekemään marras-joulukuusta, koska sieltä on niin tuoreita juttuja, siinä kun selaatte alaspäin ja lueskelette :) Mutta tästä tuli tosi pitkä ja informaatiopitoinen. HOPE YOU LIKE koska tein tätä kolme_tuntia. Kiittäen JULIA
ja vietetään tosi kiva vuosi yhdessä, eikö joo! ♥




tiistai 27. marraskuuta 2012

- Rest with the perfect team, If you don’t stay you can never leave.

Viime viikko meni tosi nopeesti, se oli osittain ihan siedettävä. Viikonloppu tylsin ikinä. Ainoa kiva päivä olikin varmaan perjantai, kerranki oli kivaa! Pidettiin pikku porukalla kivaa ja kuunneltiin hyvää musiikkia ja sheikkailtiin pikku huoneessa. Sillon mulle tuli hyvä tunne. 
Toisinaan joutuu pettymään ja pettämään itseensä pahasti, perjantaina sitä ei tapahtunut, mutta muina päivinä vähän enemmän ankeita asioita. Turhia riitoja, joista tulee vaan paha mieli, ihmiset, välttäkää niitä! 

Huolestuttaa hiukan tää mun blogin tilanne, mun lukijat ei oikeen jaksa olla aktiivisia. Kommentoikaa mulle ja kertokaa kivoja/huonoja juttuja mulle :) Muuten, mun formi on taas aktiivinen, joten TÄSTÄ pääsette kiusaan mua! Kiitos jo valmiiksi :)

Viikonlopun pläänseissä ois lähteä lauantaina aamulla 9:00 Kiimingin Viivi & Wagner:iin hiuslääkäriin. Mua hiukan pelottaa, toivottavasti en ala mamoilemaan siellä. En kerro vielä mitä aattelin tehä, hope u like! Parturin jälkeen linkalla Tuiraan Heidin luokse yöpymään ja keskustaan :) Illemmalla poikien kanssa leffaan, Sinister! Onko huono valinta, kävittekö katsomaan ja kannattaako? Tell me!








tiistai 6. marraskuuta 2012

- Hey, hey, it's fine

Jake Bugg - Two Fingers
Uutta ulkoasua ja banneria, mitäs tykkäätte? Ehkä vähän hillitympi kuin aikasemmin ja nyt tykkään ku blogin nimi tulee selvemmin esiin tossa bannerissa! Ite tykkään omakehu XDDDddd  muttamutta.. 
Viikko alko ihan kivasti, maanantaina menin koulusta suoraan Inkerille. Pidettiin kunnon juorupiiri kahdestaan, niinkuin joskus ennen, sitten innostuttiin leipomaan MAAILMAN parhaita mokkapaloja ♥ Juteltiin vielä jonkun aikaa, sen jälkeen lähdinkin kotiin siivoileen ja sain kahdeksalta illalla innostuksen vaihtaa huoneen järjestyksen ja laittaa jouluvalot! Täällä on nyt tosi kiva istuskella yksinään, kun noi valot luo kivasti tunnelmaa :)
Tänään jäin maantiedon tukkarin jälkeen suoraan kylälle ja meninki Joonalle lagittamaan ja odottelmaan Heidiä ja Veeraa. Aika kulu ihan sika nopeeta, ja mentiin käymään ''kahvilassa'' joka nyt aika vasta on tänne tullu (vouvouvou) ja koululle vähän hajottaan Heidin mopoa. = kaikin puolin kiva päivä! Jospa nyt nukkumaan, että jaksan nostaa itseni ylös 06:15... Öitä kullat ♥

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

- Standing in the Hall of Fame






▬ The Script ft. Will.I.Am - Hall of Fame
Mun kouluviikko on ollut yks rankimmista pitkään aikaan. Oon ollut kotona enemmän kun muistankaan ja koittanut täysillä koulussa, mutta se ei ole kovinkaan tuottanut kiitettävää tulosta.. Ainaki oon pystynyt olemaan kotona, that's it.
Olin eilen töissä, oikeastaan vapaaehtoistöissä Yli-Iin Kuohulla. Siellä järjestettiin joku kunnon maalaistapahtuma, jonne tuli kamalan paljon porukkaa ja siellä oli kaikenlaisia eläimiä. Sieltä mullei ole kuvia, koska järkkäristä loppu just sillon akku, kun lähdin sinne.. Joten sain taksvärkkipäivä rahan, 10 e, joka lähtee Nepaliin. Oltiin tyttöjen kans kioskilla töissä, olin ihan kiva päivä! Se oli sellainen 8 tunnin työpäivä. Illemmalla menin Vanjalle lepäämään ja viettämään aikaa. Laitoin Vanjan hiukset, meikkasin ja stailasin, koska tää halus lähtee lavalle. Loppu illan vietinkin kotona saunoen ja BB'n parissa. Ikinä ei ole väsyttänyt niin paljon kun eilen.

Huomenna olis koulukuvaus, jota oon kammoksunut tässä jokusen aikaa. En vaan osaa olla siellä kovin kunnolla.. Otetaan massiivinen kaverikuva ja sellasta, toisaalta can't wait. 
Voisin nyt kyllä lähteä heräileen vähä paremmin ja juomaan aamukahvit. See Ya ♥