Eilen oli turhin päivä koskaan. Istuin varmaan 5 tuntia koneella putkeen, koska ei ollut mitään tekemistä. Tänäänkin ollaan Niinan kans soiteltu kitaraa ja laulettu varmaan 2 tuntia. Oli kivaa kerrankin vaan laulaa, ilman ketään ylimääräistä ihmistä.
Päällystin mun kalenterin uusilla kuvilla, lisäsin seinälle muutaman kuvan, oon laulanut uusia biisejä, naureskellut viime uudellevuodelle, siivonnut huoneen, ottanut Niinasta kuvia, miettinyt huomista, syönyt Da Capoja, odottanut Petriä meille ja chillaillut.
Kuvat on sekalaisia, tältä päivältä, viimeviikolta ja jouluaatosta!
JA ANTEEKSI SIITÄ ETTÄ ULKOASU MUUTTUU KOKO AJAN, en osaa olla tyytyväinen yhteenkään banneriin. Tämä saa nyt jäädä. Kiitos.
Huomenna meenki Kamillalle viettämään uuttavuotta. Kuvia sitten ensviikolla.
Dear 2013, be better than 2012. Thank you.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulua. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2012
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
- I'm radioactive, radioactive.
Varoitan että tässä postauksessa ei oo päätä eikä häntää, kerron vähän mitä sattuu, sori!
Oon löytänyt uuden rakkaus-bändin, nimittäin Imagine Dragons! Iha huikeeta settiä jokasessa kappaleessa, heh. Kuunnelkaa Bleeding Out ja Radioactive :) mun lemppareita.
Viikonloppu meni Hennan kans. Extempore ideat on parhaita, näköjään! Perjantaina menin jo joskus yhdeltä Kamillan luokse, siitä iltapäivemmällä Seolle, joka ei meidän tuurilla ollut edes auki. Noh, käveltiin kylmissään Saleen. Perjantai meni Mikon, Nikon ja Janin + Hennan visiitillä Yli-Iihin. Mentiin Hennan kans joskus kahdeksalta meille, oli mukavaa ♥
Lauantaina mentiin iltapäivällä muutaman mutkan kautta kylälle poikien kanssa, paikat tällä kertaa Seo ja Villen koti. Oli ihan rento meininki koko päivän, pojat soitteli illasta Villellä kitaraa ja muuta. Kiitos ihmiset :)
Mulle tuli tosi paha olla ja muuta, päätin hautautua peiton alle ja tuijottaa leffoja. Aloin kiltisti nukkumaan joskus kolmelta ja heräsinkin puoli yhdeltä, hupsista. Nyt on ainakin pirteä olo! Päivä menee kera kone, kahvi ja tortut! Toivottavasti teitä edes vähän kiinnosti, heh! Heippaa ♥

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)