Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus oli ja meni mutta onnellisuus on pysyvää.

Oon elänyt tässä muutaman viikon elämäni parasta aikaa. En oo kertaakaan miettinyt ''mitä vittua oot tekemässä'' vaan tehnyt ja elänyt. Oon soudellut, ottanut aurinkoa, ollut Jonnan kans ja vuorotellen asunut meillä tai niillä, ajanut 1000 kilometriä täyteen mopolla, syönyt liikaa herkkuja, en kertaakaan ajatellut kunnolla että miltä näytän, ollut tallilla, ajellut iissä mopolla, tutustunut uusiin tyyppeihin, laittanut kynnet, bailannu aamuun asti ja ehdottomasti juhlinut PARHAIMMAN juhannuksen ikinä. Toivottavasti kaikilla muillakin on ollut hauskaa, koska mulla on ainakin, pitkästäpitkästä aikaa! Hymyilyttää ja syön Centereitä. Huomenna on uusi hyvä päivä.









maanantai 10. kesäkuuta 2013

Me eletään viimeistä kesää

Vihdoin voin sanoa sen äänen että kesä on tullut. Tuntuu niin hyvältä herätä aamulla tosi aikasin töihin (kyllä, se ei ole sarkasmia) vielä kun aamu on kylmimmillään. Joka paikassa on niin hiljaista ja kuuntelen Olavi Uusivirran Viimeistä kesää. Ootan innolla sitä kun mun palkka tulee, koulutulokset tulee ja vielä kaikenlisäksi laatuaikaa Jonnan kans. Viime viikko meni kokonaan töissä, niin myös menee tämäkin. Viikonloppuja lukuunottamatta tietenkin. 
Sunnuntai aamuna menin käymään katsomassa Yli-iiläisten -98 syntyneiden konfirmaatiotilaisuutta, oli melko nättiä! Sen jälkeen nopsaa piipahdin Joonan rippijuhlissa syömässä ja herättelin Veeran tähän päivään, loppujenlopuksi grillailtiin niillä ja käytiin vielä Joonalla nappaamassa muutamat kuoharikuvat! Ah, tuntuu niin hyvältä kerrankin. Koitan nyt pitää tän blogin elossa, ehkä jopa saatan kuvailla teille videon tänne, jos hyvä tuuri käy. Onhan teitä tullut muutama lukija lisää! Onnellista.
Parasta kesän alkua, muistakaa olla kiltisti, ettei koko kesää tarvi istua kotona ;) ♥





















lauantai 16. maaliskuuta 2013

- And the snakes start to sing

Eilen oli kiva perjantai, tosi kiva. Totta tosiaan laulettiin SingStaria nuokkarilla, tanssittiin ja oltiin kaikki tosi ilosia. Kaikki tuntuu menevän putkeen. Aamulla jaksaa nousta jopa ylös sängystä.
Sain nukkua pitkään ja herätä siihen, kun kiinni olevien sälekaihtimien läpi puskee aurinko. Tuntu ihan kesältä. Oon siivonnut koko päivän kotona ja mummulassa, reipasta! Koko päivä yksin kotona, ei ketään kahvikaveria ja surullista musiikkia. On mulla sentään pääsiäismunia. 










torstai 14. maaliskuuta 2013

- Hold me close, dont let go


Mun sydän on mennyttä miestä, nimittäin Bring Me The Horizon. Ensin halveksuin ''screamo'' tyylistä musiikkia ja olin sitä mieltä, että en IKINÄ opi tykkäämään. Mutta ei, mun sydän on mennyttä, niinkuin jo mainitsin. Tää on parasta fiilistely musiikkia. Varsinkin sillon kun koittaa tehdä Evoluutio esseen biologiasta. Heh, toivottavasti ymmärrätte mua höpsöä. Jooh, koko viikko ollut vähän ''sick and tired'' tunnelmissa, nimittäin oon ollut vähän kipeä ja väsynyt, like usually. Sain englannin suullisesta kokeesta 9, joka on tosi positiivista! Yhteiskuntaopin hassunhauska koe meni 6- luokkaa. Kyllä, se on mahdollista. Pakko jaksaa tsempata. Ehkä se ois mahdollista, jos nuo -28/-34 aamu- ja päivä pakkaset loppuu KIITOS. Sitä se on, kun asuu Yli-iissä..
Mutta tuolla on tällä hetkelle tosi kiva ilma, mutta kylmä. Saatte tyytyä muutamiin hassuihin ikkuna kuviin, koska ulkona ei nappaa seisoskella kauheesti. Nyt kumminkin kahvia ja äikän loput tehtävät! Nauttikaa keväästä, määkin aattelin.






Mennäänkö ulkoileen? (Y)






Mun kirjotustyylistä huomaakin sen, että olen todella väsynyt. Anteeksi turha/sekava/outo/ei-niin-hauska/kömpelö jne. postaus. Ei muistella pahalla.

torstai 8. marraskuuta 2012

- First you get a swimming pool full of liquor then you dive in it

Eilen olin nuokkarilla ja järjestettiin Miskalle kivat yllärisynttärit! Ostettiin kaikkea hyvää ja istuskeltiin ja hengailtiin, sinäänsä ihan perus. Katottiin vielä Diktaattori, joka oli todella positiivinen yllätys. Suosittelen niille jotka tykkää koko-hauskoista ja muutenkin hieman sairaista leffoista. :) 
Eilen tunsin itseni tosi kipeeksi ja mulla olikin lämpöä. Muutenkin kun aamulla nousin ylös, päässä humisi ja jokaikinen paikka oli niin kipeä, että päätin jäädä sängyn pohjalle. Kerrankin sain nukkua kunnolla, heräsin kymmeneltä 06:15 sijaan.. Ei paha!
Istuskelen kotona yksin kuunnellen huyvää musiikkia ja toivoen parantumista huomiseksi, koska Caritaksessa Nenäpäivä juttu, johon mennään porukalla! Joten peukut pystyyn!
ps. Olisko se kovin kannattavaa tehdä se kysymyspostaus? Laittakaa kommenttia mulle, voisin harkita :)