lauantai 11. toukokuuta 2013

Mechanical Illusion

Motivaatio ihan jossain muualla kuin koulunkäynnissä tai blogin kirjoittamisessa. Tuntuu että nyt ei kiinnosta pätkääkään, ainakaan tämä blogin puoli. On tapahtunut sika paljon hyviä -ja huonoja asioita joista en jaksa tänne kirjoittaa sen kummemmin, kaikki selviää aikanaan. (Jos selviää.) 
Tämä viikko on ollut sekavin kaikista, oon kokenut varmaan kaikki mahdolliset tunnetilat mitä ihminen voivaan kokea ja koittanut olla iloinen, vaikka se ei aina ole edes mahdollista. Meillä oli uinti, johon en osallistunut, oon ollut armottomassa flunssassa, saanut suht. hyviä numeroita koulusta, tehnyt esitelmiä melkeen joka aineesta, valvonut tosi myöhään koulu aamuina, nukkunut joka aamu bussissa, juonut enemmän kahvia kuin pitäisi ja sekoittanut pään niin monilla ajatuksilla. ONNEKSI enään n. 2 viikkoa koulua, sitten vapaus. Kiitos. Oon totaalisesti uupunut ja loman tarpeessa.
(Kaveripostaus siirtyy taas, jos ette tajua miksi, lukekaa uudelleen viimeinen lause.)

Olin tänään juhlimassa mun serkun 5-vuotis synttäreitä ja kaivoin kameran esille ensimmäistä kertaa viikon tauon jälkeen, tässä tulos :)


Ai tarkennus heittää?








lauantai 4. toukokuuta 2013

Ever-frost

Valitan, mutta joudutte odottamaan kaveripostausta vielä varmaan ensiviikkoon asti, syynä se, että en jaksa/ehdi tehdä sitä vielä. Muutenkin pitää etsiä kuvia henkilöistä ja se tuottaa mulle aina ongelmia. Mutta niin. Istun flunssassa kotona, kuuntelen Sentencediä ja tunnen kerrankin olevani hiukan onnellinen. 



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappu never ends ja party people.

Eilinen meni melko rauhallisesti kavereiden kans siellä täällä. Ei mitään sen kummempia ongelmia koko illan aikana ja pysyin kiltisti Yli-iissä. Kiitän tuota mun party poppoota, oli kyllä melko mahtavaa! Tänään pysyn suosiolla sisällä ja kotona, ei kykene/pysty/jaksa mitään. Ois kiva kuulla miten muiden ryyppyjuhla eli VAPPU meni! Kertokaa mulle ☺

Koulussa menee nykyään suht. hyvin, kunhan vaan jaksais loppuun asti! Sain ensimmäisen hyvän numeron matikan kokeesta varmaan kahteen vuoteen, sain tosi hyvää palautetta mun kuvaamataidon lopputyöstä ja muutenkin jaksan paljon paremmin mitä pari viikkoa sitten. Nyt on pakko jatkaa tätä löhöilyä, en jaksa vaivautua kirjottamaan pidempää postausta. Muuten, voisin katsoa tuota kyselyn kaveripostaus-ehdotusta, luultavasti se tulee tänään tai huomenna! Puspus murut ♥